Aleksanterin teatterin asemakaavamuutos

Kampin kaupunginosassa, Bulevardin varrella sijaitsevan Aleksanterin teatterin tontilla on käynnistynyt asemakaavan muutos. Teatterin vuonna 1953 valmistuneeseen laajennusosaan on suunnitteilla hotelli. Laajennusosaa korotetaan kolmella kerroksella. Osa laajennusosan nykyisistä julkisivuista on tarkoitus säilyttää. Teatteritoiminta jatkuu rakennuksen vanhan osan puolella nykyiseen tapaan eikä sinne olla tekemässä juurikaan muutoksia.
Piirroskuva Aleksanterin teatterin vanhasta osasta.

Asemakaavan muutoksen yhteydessä tarkastellaan myös tontin rakennussuojelun kokonaisuutta. Teatterin vanha osa on jo nykyisin suojeltu rakennussuojelulain mukaisella asetuksella ja päivitetty rakennusperintölain mukainen suojelupäätös on vireillä Uudenmaan ELY-keskuksessa. Laajennusosaa ei nykyisin ole suojeltu, mutta sen Bulevardin puoleisen julkisivun suojelua tutkitaan asemakaavassa. 

Kaavamuutos on tullut vireille tontin omistajan hakemuksesta. Senaatti-kiinteistöt on myynyt Aleksanterin teatterin yksityiselle kiinteistönomistajalle vuonna 2022. Uuden omistajan tavoitteena on kehittää kiinteistöä teatteri- ja hotellikäytössä.  

Aleksanterin teatteri on valmistunut vuonna 1879 Helsingin venäläiseksi teatteriksi, missä käytössä se toimi Suomen itsenäistymiseen saakka. Vuosina 1918–1993 rakennus oli Kansallisoopperan (ent. Suomalainen ooppera) käytössä. Vuonna 1953 valmistui alkuperäisen teatterirakennuksen kylkeen laajennus, joka sisälsi varasto-, harjoittelu- ja pukuhuonetilojen lisäksi toimistotiloja. Vuodesta 1993 lähtien teatteri on toiminut vierailuteatterina.  

Teatteritoiminta jatkuu nykyään aktiivisena rakennuksen vanhassa osassa. Teatterisali sekä siihen liittyvät aula- ja lämpiötilat ovat säilyneet hyvin ja niillä on erityistä kulttuurihistoriallista arvoa. Laajennusosassa on sekä teatterin henkilökunnan että ulosvuokrattuja toimistotiloja. Laajennusosassa on myös harjoitussaleja ja pukuhuoneita, jotka ovat iltaisin harrastekäytössä. 

Laajennusosalle kolme uutta kerrosta

Kaavamuutoksen lähtökohtana on, että hotellikäyttöä varten sallitaan teatterin laajennusosalle lisää kerrosalaa. Suunnitelmasta laadittiin kaavoituksen alkuvaiheessa kaksi vaihtoehtoa. 

Molemmat vaihtoehdot perustuivat ratkaisuun, jossa osa 1950-luvun laajennusosan julkisivuista on säilytetty sellaisenaan ja loput on rakennettu uudelleen alkuperäisen laajennuksen ilmettä mukaillen. Vaihtoehdot erosivat toisistaan ainoastaan uudisosan arkkitehtuurin ja massoittelun osalta. Molemmissa vaihtoehdoissa on säilytettiin kaupunkikuvallisesti merkittävät puut Albertinkadun ja Bulevardin varrella, vähennettiin pysäköintipaikkojen määrää sekä muodostettiin teatterille ja hotellille nykyistä selkeämmät edusaukiot. 

Aloitusvaiheen jälkeen on saadun palautteen perusteella valittu toinen suunnitelmavaihtoehdoista jatkotyöstettäväksi. Suunnitelmassa on muutettu mm. ikkunoiden kokoa ja muotoa sekä julkisivumateriaalia. 

Havainnekuva lisärakennuksesta lisäkerroksineen.
Laajennusosan Bulevardin puoleinen julkisivu on asemakaavaehdotuksessa suojeltu. Suunnitelmassa on OAS-vaiheen jälkeen muutettu mm. ikkunoiden kokoa ja muotoa sekä julkisivumateriaalia. Kuva: Arkkitehtitoimisto K2S

Päätöksenteko loppusuoralla

Aleksanterin teatterin asemakaavaehdotuksesta oli mahdollista antaa palautetta touko-kesäkuussa 2025. Kaavaehdotuksesta saadun palautteen perusteella kaavamateriaaleihin on tehty pieniä muutoksia. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tarkistettua kaavaehdotusta kokouksessaan 4.11.2025. Lopullisen päätöksen asemakaavan hyväksymisestä tekee kaupunginvaltuusto. 

Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen esittely

Bulevardin varrella sijaitsevan Aleksanterin teatterin tontilla on käynnistynyt asemakaavan muutos. Teatterin vuonna 1953 valmistuneeseen laajennusosaan on suunnitteilla hotelli, jota varten laajennusosaa korotetaan kolmella kerroksella. 

Yhteystiedot