Näin Itä-Helsingin uusi keskusta rakentuu
Itä-Helsingin keskusta sijaitsee Itäkeskuksen ja Puotinharjun alueilla. Tämä on voimakkaasti uudistuva kaupunkialue, jossa on erinomainen saavutettavuus ja monipuoliset palvelut.
Tulevaisuudessa tätä aluetta, sekä läheistä Puotilan aluetta tullaan kehittämään merkittävästi. Kevyen liikenteen mahdollisuuksia parannetaan ja isojen teiden estevaikutusta vähennetään. Lisäksi palveluita kehitetään entisestään ja rakennetaan uutta asumista.
Muutos käynnistyy kaupungin hankkeilla
Helsingin kaupunki investoi alueeseen merkittävästi: Kulttuurikeskus Stoa uudistuu, uimahalli perusparannetaan ja julkista kaupunkitilaa kehitetään kokonaisvaltaisesti.
Alueella on rakennettu tai perusparannettu useampi koulu ja päiväkoti ja lisää uudistuksia on käynnissä tai suunnitteilla. Harrastusmahdollisuudet ovat jo nyt huippuluokkaa ja Myllypuron liikuntapuisto on kivenheiton päässä.
Asuntokanta kasvaa ja monipuolistuu, kun Stoan ja Puhoksen ympäristöön, Puotilan metroaseman ympäristöön, sekä merelliseen Puotilanrantaan kaavaillut rakennushankkeet käynnistyvät.
Vehreä ja merellinen Itä-Helsinki on noin 120 000 asukkaan koti. Itä on lapsiperhevaltainen ja siellä asuu eniten lapsia kaikista Helsingin suurpiireistä. Tämä huomioidaan myös uudisrakentamisessa rakentamalla erityisesti perheille sopivia koteja.
Kaavat ja suunnitelmat
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Tutustu alueen suunnitelmiin ja hankkeisiin
4 hanketta
Liikenneyhteydet
Vartiokylän alueelle on erinomaiset julkiset liikenneyhteydet metrolla ja raitolinjalla 15.
Palvelut
Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluvassa Itiksessä on myymälöitä, palveluja, ravintoloita ja kahviloita sekä elokuvateatteri. Itiksen puolelta pääsee Hansasillan katettua kävely- ja kauppasiltaa pitkin Itäväylän toiselle puolelle Eastonin kauppakeskukseen. Puhoksen ostoskeskuksen vanhin osa korjataan, ja se saa ympärilleen uusia asuin- ja liiketiloja.
Itäkeskuksen lähiympäristössä on myös kulttuurikeskus Stoa, näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris sekä perhekeskus, kirjasto, uimahalli ja tenniskeskus.