Kulttuurin avustuksilla tarjotaan matalan kynnyksen taideharrastuksia lapsille ja nuorille

Seitsemälle helsinkiläiselle kulttuuritoimijalle sekä taide- ja kulttuuriharrastuksia tarjoavalle yhdistykselle myönnetään 300 000 euroa kulttuurin alueellisen harrastamisen erillisavustusta lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämiseen. Tavoitteena on saada taide- ja kulttuuriharrastukset pariin erityisesti lapset ja nuoret, joilla ei vielä ole harrastuksia
Nuoria bändiharrastuksen parissa
Kuva: Karun Verma

Alueellisen harrastamisen erityisavustus on uusi avustuslaji, jota myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa. Asiasta päätti kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri ja kirjastojaosto kokouksessaan 21.8.2025. Avustusmäärärahojen kohdentaminen lasten ja nuorten harrastamiseen on yksi keinoista, joilla kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala pyrkii ehkäisemään alueellista segregaatiota.  

- Uskomme, että harrastukset vahvistavat lasten ja nuorten uskoa omaan osaamiseen. Sitä kautta voi syntyä tunne, että oman elämän kulkuun voi vaikuttaa ja tulevaisuus kyllä kantaa, toteaa kulttuuri- ja kirjastojaoston puheenjohtaja Jaana Alaja.  
 
Erillisavustusta saavat: Eiran musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Globe Art Point ry, House of New Theatre ry, Itä-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Mahdollisuus lapselle ry, Todellisuuden tutkimuskeskus -yhdistys ry ja Voimauttavan taiteen äärellä ry. 

Avustettavat hankkeet toteutetaan kaupunkiuudistusalueilla, koska niissä lasten ja nuorten harrastaminen on keskiarvoa vähäisempää. Kaupunkiuudistusalueita ovat Malminkartano, Kannelmäki, Malmi, Meri-Rastila ja Mellunkylä. Mukana on lisäksi keskustassa tapahtuva hanke, jossa tehdään yhteistyötä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tavoittamiseen erikoistuneen Aseman lapset ry:n kanssa. 
 
Harrastamismahdollisuuksia tarjotaan muun muassa musiikin, teatterin, esitystaiteen ja tanssin parissa. Mukana on myös varjoteatteria ja tanssitaiteeseen yhdistyvää keppihevostelua. Koska kaikissa rahoitusta saavissa hankkeissa on sitouduttu kuulemaan lasten ja nuorten omia näkemyksiä, taidelajit määrittyvät osittain hankkeiden edetessä lasten ja nuorten toiveiden mukaan.

Lapsilta ja nuorilta kerätään palautetta ja tuloksista raportoidaan

Keskeistä hankkeissa on uusien toimintamallien kehittäminen.  
 
- Mielestämme on upeaa, että avustettavissa hankkeissa on tunnistettu monenlaisia harrastamisen esteitä. Erilaisten kumppanuuksien ja uusien toimintamallien kautta on löydetty keinoja tavoittaa sellaisia lapsia ja nuoria, joilla ei vielä ole harrastuksia, iloitsee Alaja.  - Odotamme kovasti näiden lupaavien hankkeiden tuloksia.  

Hankkeissa panostetaan myös vaikuttavuuden mittaamiseen. Vuosittaisen raportoinnin ohella avustuksen saajat sitoutuvat keräämään säännöllisesti palautetta toimintaan osallistuneilta lapsilta ja nuorilta. 

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.