Työllisyyspalveluiden hankkeet

Hankkeet kehittävät Helsingin työllisyyspalveluja ja tuovat uusia ratkaisuja työnhakijoille, työnantajille ja nuorille.

Miksi Helsingin työllisyyspalveluissa tehdään hankkeita?

Hankkeet ovat keskeinen osa Helsingin työllisyyspalvelujen kehittämistyötä. Niiden avulla parannamme palveluja, kokeilemme uusia toimintamalleja ja rakennamme yhteistyötä, josta hyötyy koko Helsinki.

Teemme hankkeita yhdessä yritysten, järjestöjen, oppilaitosten, korkeakoulujen ja muiden kaupungin kumppaneiden kanssa. Osa hankkeista rahoitetaan ulkopuolisella rahoituksella, kuten EU-ohjelmien kautta.

Hankkeilla: 

  • Kehitetään työnhakua ja työllistymistä tukevia palveluja.
  • Tuodaan työnantajille uusia tapoja löytää osaajia.
  • Vahvistetaan osaamista ja parannetaan palvelujen laatua.
  • Testataan ratkaisuja, jotka voidaan ottaa käyttöön koko kaupungissa.
  • Hyödynnetään esimerkiksi EU- ja ESR-rahoitusta.

Hankkeet osana Helsingin työllisyyden edistämistä

Hankkeissa kehitetään käytännön ratkaisuja, jotka tukevat työllistymistä, osaamisen kehittämistä ja sujuvaa asiointia. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa mahdollistaa kokeiluja ja palveluja, joista hyötyvät sekä kaupunkilaiset että työnantajat. 

Työnhakijalle

  • Tukea työnhakuun ja osaamisen kehittämiseen.
  • Valmennuksia ja uusia palveluja.
  • Sujuvampaa asiointia. 

Työnantajalle

  • Apua rekrytointiin.
  • Mahdollisuus kehittää palveluja työnantajien tarpeista lähtien.
  • Uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Kaupunkilaisille ja kumppaneille

  • Avoimia kokeiluja ja tapahtumia.
  • Näkyvyys siihen, miten työllisyyspalveluja kehitetään.
  • Ratkaisuja, jotka vahvistavat Helsingin elinvoimaa.