Valoa Ukrainaan -tapahtuman ohjelma alkaa Senaatintorilla kello 17.00. Tämän vuoden teemana ovat ukrainalaiset lapset ja heidän perheensä, jotka ovat kärsineet syvästi sodan seurauksista. Helsinki on tukenut sodan aikana kumppanikaupunkinsa Dnipron lapsia ja nuoria esimerkiksi järjestämällä heille kesäleirejä Suomessa ja lahjoittamalla soittimia sodassa läheisiään menettäneille muusikonaluille.
Tapahtumassa esiintyy ukrainalaisia kuoroja sekä kuullaan Helsingin pormestarin Daniel Sazonovin ja Ukrainan Suomen suurlähettilään Myhailo Vydoinykin tervehdykset. Paikalla on myös Suomen valtiojohtoa sekä diplomaattikuntaa ympäri maailmaa. Tilaisuuden päättää Tapiolan kuoron pienryhmän esittämä Finlandia-hymni.
– Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on jatkunut nyt jo neljän vuoden ajan. Se on neljä vuotta liikaa suvereeniin valtioon kohdistuvaa hyökkäystä ja sodan kärsimystä ukrainalaisille. Me Helsinkinä jatkamme vankkumatonta tukeamme Ukrainalle. Tukemme jatkuu tänäkin keväänä konkreettisena, kun tulemme lahjoittamaan Ukrainaan heidän tarvitsemiaan ajoneuvoja ja tarvikkeita, pormestari Sazonov toteaa.
Järjestäjät jakavat tapahtumassa 2 000 kynttilää kello 16.30 alkaen. Myös oman kynttilän voi halutessaan käydä laskemassa Helsingin tuomiokirkon portaille jo kello 15 alkaen. Tapahtuman päätteeksi Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry kerää kynttilät ja toimittaa ne Ukrainaan rintamalle, jossa niiden steariinia hyödynnetään energia- ja valolähteinä.
Senaatintori ja sitä ympäröivät rakennukset valaistaan 23.–25. helmikuuta Ukrainan lipun väreissä kunnianosoituksena sodan uhreille.
Tapahtumaan voi osallistua myös etänä sytyttämällä kynttilän sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kynttiläkuvan tai -emojin. Tapahtuman sosiaalisen median tunnukset ovat #WeMustNotForget ja #WeStandWithUkraine.
Valoa Ukrainaan -tapahtuman järjestävät Kirkko Helsingissä, Mothersforpeace ry ja Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry yhteistyössä Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston, valtioneuvoston kanslian sekä Ukrainan suurlähetystön kanssa.
Valoa Ukrainaan -tapahtuman ohjelma
Kello 17.00 juontaja avaa tilaisuuden.
- Ukrainalainen kuoro esiintyy
- Kutsuvieraat, tapahtuman järjestäjät ja diplomaattikunta laskevat kynttilänsä
- Helsingin piispa Teemu Laajasalo kutsuu hiljaiseen hetkeen
- Tuomiokirkon kellot soivat. Minuutin hiljainen hetki sodan uhrien muistolle
- Ukrainalainen kuoro esiintyy
- Suomen valtiojohdon tervehdys, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie
- Helsingin pormestarin Daniel Sazonovin ja Ukrainan Suomen suurlähettilään Myhailo Vydoinykin tervehdykset
- Tapiolan kuoron pienryhmä esittää Finlandia-hymnin
Kello 17.30 ohjelma päättyy. Kaupunkilaiset laskevat kynttilänsä Tuomiokirkon portaille.