Stoan ja Puhoksen ympäristöön käveltävää ja viihtyisää kaupunkia
Kaupunkiympäristölautakunnalle 11. marraskuussa esitettävään tarkistettuun asemakaavaehdotukseen on tehty jatkosuunnittelussa lisäyksiä ja tarkennuksia. Ne ovat pääsääntöisesti luonteeltaan teknisiä, eivätkä aiheuta oleellisia muutoksia aiemmissa vaiheissa esiteltyihin suunnitelmiin.
Suunnittelussa on mahdollistettu kulttuurikeskus Stoan peruskorjaus ja laajennus. Puhoksen ostoskeskuksen alkuperäinen viuhkamainen osa suojellaan. Laajentuvasta Stoanaukiosta kehitettäisiin aktiivinen tapahtumatila. Sen laidalle rakennettaisiin Helminauhakortteli, joka yhdistää Stoanaukion uuden Kastelholmankujan kautta Puhoksen takaosaan. Uuteen kortteliin tulisi asuinrakennuksia, joiden alakerroksiin on suunniteltu liiketiloja terasseineen. Uuden viihtyisän kauppakujan varrelle taas tulisi paljon istutuksia, ja se aktivoisi nyt vähäisellä käytöllä olevan Puhoksen takaterassin.
Suunnitelmassa on lisäksi urbaani Stoanpuisto, Puhoksen uudempien osien tilalle uusi asuinkortteli ja nykyisen päiväkotitontin paikalle elävän musiikin konserttisali tai palveluasumista. Suunnitelman sisältöä on esitelty laajemmin aiemmin julkaistussa uutisessa.
Hel.fi 21.3.2025: Itä-Helsingin keskusta rakentuu Stoan ja Puhoksen ympärille – asemakaavat etenevät päätöksentekoon
Stoan tarkempi suunnittelu alkaa
Kulttuurikeskus Stoan perusparannuksen ja laajennuksen arkkitehtikutsukilpailu alkaa ensi vuoden alussa. Stoan asemaa kasvavan Itä-Helsingin keskustan vetonaulana ja kohtaamispaikkana halutaan vahvistaa. Stoan laajennuksessa huomioidaan sen rooli alueen asukkaiden arjen ja vapaa-ajan keskuksena, josta löytyy monipuolista kulttuuritarjontaa sekä matalan kynnyksen liikkumisen, harrastamisen, kirjaston ja nuorten palveluja. Kilpailun tavoitteena on löytää korkeatasoinen ratkaisu nykypäivän ja tulevaisuuden vaatimuksiin.
Alueelle on myös suunnitteilla tilapäisiä, niin kutsuttuja Placemaking-kokeiluja. Niiden tarkoituksena on tuoda asukaskokemusta laajempien hankkeiden tietoon, kuljettaa asukkaita mukana muutoksessa sekä madaltaa kynnystä olla mukana kaupungin kehittämisessä. Kokeiluista tullaan kertomaan tarkemmin suunnitelmien konkretisoituessa ensi vuoden aikana.
Stoan ja Puhoksen alueen rinnalla kulkeneen Puotilan metroaseman alueen asemakaava on jo lainvoimainen ja toteutussuunnittelu voi alkaa. Sinne on tulossa kaupunkimaista rakentamista noin tuhannelle asukkaalle. Puotilan suunnitelman sisältöä on esitelty laajemmin viime vuonna julkaistussa uutisessa.
Hel.fi 18.10.2024: Puotilaan monipuolisia asuntoja ja vehreyttä – metroalueen suunnitelmia muokattu asukkailta saadun palautteen pohjalta
Itä-Helsingin keskusta muuttuu kaupunkimaisemmaksi
Itä-Helsingin keskustan suunnittelua jatketaan vuonna 2020 ratkenneen ideakilpailun ja vuoden 2022 suunnitteluperiaatteiden pohjalta. Tavoitteena on muuttaa koko Itäkeskuksen alue urbaanimmaksi Itä-Helsingin keskustaksi, joka on nykyistä yhtenäisempi, käveltävämpi ja monipuolisempi.
Nyt kaavoitetut Stoan ja Puhoksen ja Puotilan alueet on suunniteltu yhteistyössä yksityisten kehittäjäryhmien kanssa. Itis Siti-konsortio on ollut mukana molempien alueiden suunnittelussa. Puhoksen kehittämisestä on vastannut ostoskeskuksen omistajat eli Puotinharjun Puhos Oy.
- Hel.fi 5.11.2020: Itä-Helsingin keskustan ideakilpailu on ratkaistu – voittajatyö visioi Itäkeskuksesta käveltävän keskustan
- Hel.fi 18.10.2024: Puotilaan monipuolisia asuntoja ja vehreyttä – metroalueen suunnitelmia muokattu asukkailta saadun palautteen pohjalta
- Hel.fi 21.3.2025: Itä-Helsingin keskusta rakentuu Stoan ja Puhoksen ympärille – asemakaavat etenevät päätöksentekoon
- Hel.fi: Stoan ja Puhoksen alue
- Kaupunkiympäristölautakunta 11.11.2025(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)