Toivon pedagogiikka

Helsingin kaupungin lukioissa vahvistamme opiskelijoiden hyvinvointia ja oppimista tutkimusperusteisesti toivon pedagogiikalla.
Kallion lukiolaisia nojaamassa Kallion lukion etuoven pieleen.
Toivon pedagogiikka lisää lasten ja nuorten kokemusta siitä, että he voivat vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Kuva: Laura Oja

Mitä on toivon pedagogiikka?

Toivon pedagogiikka on Helsingin kaupungin lukiokoulutuksen ja opiskeluhuollon kehittämä tutkimusperustainen malli, joka tukee oppijoiden hyvinvointia ja oppimista rakentamalla hyvää arkea sekä luottamusta tulevaisuuteen. Vaikka keskiössä ovat lapset ja nuoret, syntyy hyvinvointia koko koulu- ja oppilaitosyhteisölle.  

Toivon pedagogiikka sai alkunsa, kun opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö Riina Ståhlberg ja lukiokoulutuksen päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski oivalsivat, että lasten ja nuorten kasvaviin mielen hyvinvoinnin haasteisiin ei voida vastata vain lisäämällä yksilötapaamisia ja raskaita palveluita. Sen sijaan oppijoita on kyettävä tukemaan ennaltaehkäisevästi ennen kuin tilanteet kärjistyvät.  

Toivon pedagogiikan tavoitteena on juurruttaa lasten ja nuorten toivoa vahvistavat ja tutkimusperustaiset toimintatavat osaksi koulujen ja oppilaitosten arkea ja käytänteitä. Merkittävä muutos syntyy silloin, kun asioita tehdään systemaattisesti, säännöllisesti ja seuraten.

Miten toivon pedagogiikka näkyy lukioissa?

Toivon pedagogiikka uskoo lasten ja nuorten toimijuuteen, yhdenvertaisuuteen, yhteisöllisyyteen ja tutkittuun tietoon, joka ohjaa koulujen ja oppilaitosten arkea pienillä teoilla kohti vahvempaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Lähestymistapa tarjoaa konkreettiset, toimivat ja arkeen juurtuvat tavat, joilla yhdistetään oppiminen ja hyvinvointi.

  • Vahvistamme hyvinvointia osana oppimista

    Tunnistamme, että oppimisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin välinen yhteys on keskeistä oppijoiden menestymiselle. Vahvistamme vertaissuhteita ja lisäämme liikettä osana arkea ja oppitunteja. Panostamme turvalliseen oppimisilmapiiriin, jossa vaalitaan myönteisiä tunteita, mutta annetaan tilaa myös vaikeuksien sanoittamiselle.

  • Kohtaamme arvostavasti

    Rakennamme yhteisöllistä kulttuuria, jossa jokainen – oppijasta rehtoriin – kohdataan arvostavasti ja huomataan toisessa oleva hyvä. Keskiössä on tapa olla ihmisenä ihmiselle: vahvuuksien näkeminen, arvostava kohtaaminen ja kuulumisten kysyminen. Juuri se, mitä lapset ja nuoret itse toivovat.  

  • Rakennamme uskoa tulevaisuuteen

    Vahvistamme lasten ja nuorten resilienssiä ja kokemusta siitä, että he voivat vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Haluamme toivon pedagogiikalla tuoda tukea ja työkaluja kouluihin ja oppilaitoksiin, jotta opettajien, oppijoiden sekä koko yhteisön on helpompi toimia samansuuntaisesti kohti toiveikasta tulevaisuutta.

  • Teemme työtä yhdessä

    Toivon pedagogiikkaa kehitetään ja jaetaan yhteistyössä. Kuulemme opiskelijoiden ajatuksia hyvinvoinnista, oppimisesta ja tulevaisuususkosta esimerkiksi Advisory Board -foorumeilla. Henkilöstön osaamista ja osallisuutta edistämme suunnittelemalla ja toteuttamalla toivon pedagogiikkaa edistäviä koulutuksia, tutkimuksia sekä tapahtumia. 

Toivon pedagogiikka lukioiden arjessa

Tällä videolla kerromme esimerkkejä toivon pedagogiikan toteuttamisesta ja sen merkityksestä lukion arjessa. 

Toivon pedagogiikan aamukahvit

Toivon pedagogiikan aamukahvit on lukuvuonna 2025–2026 järjestettävä viisiosainen webinaarisarja, joka tarjoaa työkaluja ja näkökulmia lasten ja nuorten hyvinvoinnin, osallisuuden ja oppimisen edistämiseen. Webinaarit koostuvat asiantuntijoiden puheenvuoroista sekä asiantuntijoiden ja lukio-opettajien fasilitoiduista keskusteluista.  

Webinaarit on suunnattu ensisijaisesti opettajille, mutta myös muut kasvatuksen ja koulutuksen kehittämisestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita kuulemaan aiheesta. Webinaareista julkaistaan tallenteet. 

  • Hyvinvoinnin oppimisvaikutuksia ja oppimisen hyvinvointivaikutuksia tutkimassa

    Sarjan ensimmäisessä osassa yliopistopedagogiikan professori Kirsi Pyhältö kertoo hyvinvoinnin oppimisvaikutuksista ja oppimisen hyvinvointivaikutuksista sekä kaupungin lukioissa toteutetusta Matikkailo-tutkimuksesta. Keskusteluun osallistuu Mäkelänrinteen lukion opettaja, joka on mukana tutkimuksessa. Webinaari järjestetään 22.10.2025 kello 15–16.

    Osallistu 1. webinaariin täällä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

  • Vahvuuksien opettamisella toivoa

    Sarjan toisessa osassa erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo kertoo oppimisesta, vahvuudet huomiovasta pedagogiikasta ja siitä, miten vahvistaa opiskelijoiden uskoa itseensä. Keskusteluun osallistuu Etu-Töölön lukion opettaja. Webinaari järjestetään 1.12.2025 kello 9–10.

    Osallistu 2. webinaariin täällä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

  • Vahva ja joustava nuoren mieli: Pedagogiset keinot resilienssin tukena

    Sarjan kolmannessa osassa sosiaalipsykologi Krisse Lipponen kertoo opiskelijoiden resilienssin vahvistamisen keinoista lukion arjessa. Keskusteluun osallistuu helsinkiläisen lukion opettaja. Webinaari järjestetään 10.2.2026 kello 9–10.

    Osallistu 3. webinaariin täällä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

  • Yksinäisyyden vastavoima: Yhteisöllisyyttä ja yhteyttä edistämässä

    Sarjan neljännessä osassa kasvatuspsykologian professori Niina Junttila kertoo keinoista ehkäistä yksinäisyyttä ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Keskusteluun osallistuu helsinkiläisen lukion opettaja. Webinaari järjestetään 9.4.2026 kello 9–10.

    Osallistu 4. webinaariin täällä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

  • Toivon äärellä – mitä olemme oppineet toivon pedagogiikasta?

    Sarjan viimeisessä osassa lukiokoulutuksen päällikkö Tarja Aro-Kuuskoski ja opiskelijoiden hyvinvointipäällikkö Riina Ståhlberg kokoavat yhteen toivon pedagogiikan webinaarisarjaa sekä kulunutta vuotta. He pohtivat, mitä on opittu ja miltä toivon pedagogiikan tulevaisuus näyttää. Webinaari järjestetään 5.5.2026 kello 9–10.

    Osallistu 5. webinaariin täällä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Toivon johtamisen aamukahvit (lukuvuosi 2024-2025)

Toivon johtamisen aamukahvit -webinaarisarjassa eri asiantuntijat käyvät keskustelua toisen asteen opiskelijoiden toivon, tulevaisuususkon, hyvinvoinnin ja oppimisen edistämisestä oppilaitoksen johtamisen kautta. Webinaarit ovat nähtävissä tallenteina Helsinki-kanavalla.

Lisätietoa toivon pedagogiikasta

Onko sinulla kysyttävää toivon pedagogiikasta? Ota yhteyttä Helsingin kaupungin lukiokoulutuksen ja toisen asteen opiskeluhuollon asiantuntijoihin. 

Nimi
Helsingin kaupungin toivon pedagogiikka

Suosituksia sinulle

Suosittelut luodaan automaattisesti sisältöjen perusteella.