Topi ja hänen puolisonsa ovat sijaisvanhempia. Se on tuonut suurperheen elämään lisää vilinää, merkityksellisyyttä ja uusia näkökulmia.
Kuusi lasta, kaksi aikuista, kaksi kissaa ja koira – Topi Vallarénin, 36, perheen kotona ei ole tylsää hetkeä. Suurperhe ei ole ihan perinteinen siinäkään mielessä, että kodissa asuu kolmen biologisen lapsen lisäksi perheeseen eri ikäisinä sijoitettuja lapsia.
– Puolisollani oli jo pitkään ollut tavoitteena perustaa perhekoti. Meillä oli halu auttaa ja tehdä jotain merkityksellistä lasten elämässä. Pohdiskelimme yhdessä eri vaihtoehtoja ja toimimme ensin muutaman vuoden tukiperheenä. Vähitellen itsellenikin vahvistui ajatus, että voisimme lähteä sijaisperheeksi. Perheessä oli lapsia jo entuudestaan ja halusimme, että asiat tapahtuvat harkitusti ja pikkuhiljaa, Topi kertoo päätöksestä.
Vaikka uusien perheenjäsenten myötä arki on muuttunut vilkkaammaksi, on perusasiat ennallaan.
– Meillä on aika tavallista perheen arkea. Toki vilinää, pyykkiä, ruuanlaittoa ja tekemistä riittää, mutta pitkälti sijaisperhe on ihan kuin mikä tahansa muu perhe, Topi kertoo.
Sijoitetut lapset ja nuoret voivat tulla hyvin erilaisesta ympäristöstä ja kantaa mukanaan monenlaisia kokemuksia. Sijaisvanhemmuudessa Topille on ollut palkitsevinta nähdä luottamuksen rakentuminen uusiin perheenjäseniin.
– Voi mennä aikaa ennen kuin lapsi oppii luottamaan meihin. Palkitsevinta on ne pienet hetket, joissa huomaa, että lapsi haluaa ottaa kontaktia ja näyttää kiinnostuksenkohteitaan.
Perheeseen on sijoitettu monen ikäisiä lapsia ja nuoria. Isossa sisaruskatraassa on hyviä puolia, joita ei ehkä ennalta tulisi ajatelleeksi.
– Lapset oppivat toisiltaan tosi paljon, ja omaan silmääni hyviä asioita. Ujompi ja arempi on voinut saada rohkeutta ja rämäpäisempi rauhaa. Meidän perheemme vahvuus on varmaan sellainen avoimuus, kaikista asioista voi ja halutaan keskustella, Topi kuvailee.
Tärkeintä itselleni on se, että lapset kokevat olevansa turvassa lähelläni.
Perheessä Topin rooliin kuuluu leikkiä, riehumista ja hauskuutusta, mutta ennen kaikkea turvallista läsnäoloa.
– Toivon olevani turvallinen isähahmo, jolle on helppo tulla puhumaan. Sijaisvanhemman rooli riippuu aina täysin lapsesta. Minulle on okei, jos lapsi haluaa esimerkiksi kutsua minua etunimellä. Tärkeintä itselleni on se, että lapset kokevat olevansa turvassa lähelläni.
Isänpäiväksi hän ei odota mitään erityistä, mutta mieltä lämmittää jo ajatus perheen traditiosta.
– Oli juhla mikä hyvänsä, mennään koko porukalla herättämään päivänsankari, lauletaan ja syödään herkkuja. Meillä on periaate, että aina voi juhlia asioita. On tosi tärkeää, että voimme perheenä osoittaa toisillemme kiintymystä monin erilaisin tavoin.